Yritysvetoinen koodikoulu rantautumassa Pohjois-Savoon – koodikouluhankkeelle merkittävä avustus

Uutiset

Maakunnan yhteistyöryhmä on tehnyt myönteisen päätöksen Koodi/Sisu – koodikoulu Pohjois-Savoon -hankkeelle. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on noin 3,95 miljoonaa euroa. ELY-keskus rahoittaa hanketta 2,75 miljoonalla eurolla Euroopan sosiaalirahastosta (ESR+). Hanke mahdollistaa osaltaan koodikoulun perustamista maakuntaan.

Koodikoulua koordinoi voittoa tavoittelematon Koodi / Sisu ry. Yhdistyksen perustajajäseniin kuuluvat Istekki, Normet, KPY Novapolis, Kuopion alueen kauppakamari, Osuma Henkilöstöpalvelut, Ponsse sekä Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä.

”Maailmalla on jo useita tämän kaltaisia yritysvetoisia, käytännönläheisiä koodikouluja. Olemme ylpeitä siitä, että meillä on nyt mahdollisuus saada oma koodikoulu Pohjois-Savoon. Koulu täydentää osaltaan oppilaitosten tuottamaa koulutustarjontaa ja soveltuu nuorille alasta kiinnostuneille, alan vaihtajille sekä kansainvälisille osaajille. Koodikoulu mahdollistaa yritysten kasvua, yritysten perustamista ja uusien kasvuyritysten sijoittumista alueelle,” perustajajäsenet toteavat yhdessä.

Koodikoululla vastataan osaajapulaan

Koodikoulun opetuksessa käytetään uudenlaista, työelämälähtöistä vertaisoppimisen mallia, jossa opiskelijat oppivat toisiltaan ilman opettajavetoista opetusta. Ongelmanratkaisuun perustuvan koulun kulmakiviä ovat yritykset, jotka tuottavat muun muassa projekteja opiskelijoille ratkottaviksi. Projektien lisäksi opiskelijoille ja kumppaneille järjestetään erilaisia sosiaalisia tapahtumia, yritysvierailuja ja hackathoneja.

”Olemme yrityksenä kasvaneet paljon ja osaajista on koettu pulaa. Näemme, että koodikoulusta tulee valmistumaan juuri sellaista väkeä, jota tarvitsemme. Lisäksi haluamme tukea alueen menestymistä ja paikallisten ekosysteemien toimintaa,” kertoo Istekin innovointi- ja kehitystoiminnasta vastaava Juhani Heikka.

Koodikoulun yrityslähtöinen toteutusmalli mahdollistaa ketterän ja käytännönläheisen oppimisen. Koulun kautta voidaan kouluttaa paitsi uusia osaajia myös yritysten nykyistä henkilöstöä.

”Tämänhetkinen koulutusmäärä ei tule riittämään tarpeisiimme tulevaisuudessa ja tarvitsemme lisää tekijöitä. Koodikoulu tarjoaa mahdollisuuden saada juuri meidän tarpeisiimme räätälöityä osaamista. Lisäksi pystymme hyödyntämään Koodikoulua ponsselaisten jatkokoulutuksessa,” sanoo ​johtaja Miika Soininen, joka vastaa Ponssen digitaalisista palveluista ja IT:stä.

”Sähköistyminen, digitalisaatio ja automaatio ovat kaivosteollisuuden megatrendejä. Näihin trendeihin vastaaminen vaatii merkittäviä tuotekehityspanoksia, mutta myös uutta osaamista. Tarve ohjelmistokehitystaidoille kasvaa jatkuvasti. Koodikoulu antaa erinomaiset mahdollisuudet sekä vaihtoehtoisen polun kouluttaa uusia sekä nykyisiä osaajia vastaten kasvavaan osaajatarpeeseen,” kertoo teknologiajohtaja Samu Kukkonen Normet Oy:stä.

Kouluun halutaan eri taustoista tulevia alasta kiinnostuneita ihmisiä

Opiskelijahaku uuteen kaksivuotiseen koulutukseen on tarkoitus alkaa syksyllä, jolloin ensimmäiset opiskelijat aloittaisivat opintonsa koodikoulussa alkuvuonna 2024. Vuosittain koulutuksen koodikoulussa valmistuisi arviolta 250 opiskelijaa.

Opetus on maksutonta, eikä se vaadi aiempaa osaamista alalta. Hakijoita odotetaan koko Suomesta sekä ulkomailta. Tavoitteena on, että käytännönläheinen, englanninkielinen koulutus synnyttäisi työmarkkinoille monipuolisista taustoista tulevia ohjelmistokehitysosaajia.

Kasvavaan kumppanuusverkostoon haetaan yrityksiä

Yritykset ovat vahvasti mukana koodikoulun suunnittelussa sen alkuvaiheista lähtien. Lisäksi koulutukseen kuuluu yritysten tarpeisiin räätälöityjä koulutusohjelmia. Yritykset pääsevät mukaan koodikouluun erityyppisillä ja -hintaisilla kumppanuuspaketeilla.

”Koodikoulu tarjoaa yrityksille monia mahdollisuuksia. Osaajien ja osaamisen kehittämisen lisäksi arvoa yrityksille tuo tiivis kumppaniverkosto. Monelle yritykselle kouluun osallistuminen on myös tärkeä kanava toteuttaa sosiaalista vastuuta ja vahvistaa elinvoimaisuutta. Henkilöstön rekrytointi koodikouluun käynnistetään heti. Uusista, ainutlaatuisista työmahdollisuuksista kiinnostuneiden kannattaa olla yhteydessä jo kesän aikana,” vinkkaa Koodi / Sisu ry:n puheenjohtaja ja KPY Novapoliksen toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen.

”Tämä on tuhannen taalan paikka yrityksille. Koodikoulun avulla voimme houkutella osaajia niin muualta Suomesta kuin kansainvälisesti ja sitä kautta laajentaa myös yritysten kansainvälistä osaamista,” tiivistää Kuopion alueen kauppakamarin toimitusjohtaja Kaija Savolainen.

Pohjois-Savoon perustettava koodikoulu olisi Suomessa kolmas. Vastaavan kaltaiset koulut, nimeltään Hive Helsinki ja Grit:lab toimivat Helsingissä ja Ahvenanmaalla.