Kuopioon sijoittunut Nordcloud panostaa osaajien koulutukseen

Uutiset

Matti Asikainen

Pilvipalveluihin erikoistunut kasvuyhtiö Nordcloud suuntasi syksyllä katseensa Kuopioon ja kertoi uuden toimiston avaamisesta kaupunkiin. Rantautuminen on nyt hyvässä vauhdissa.

”Käynnistimme rekrytoinnit lokakuussa ja ensimmäisiä sopimuksia viimeistellään parhaillaan. Alkuvuonna lisäämme näkyvyyttä alueella merkittävästi. Samalla käynnistämme yhteistyön paikallisten oppilaitosten kanssa”, Nordcloud Suomen operatiivinen johtaja COO Matti Asikainen kertoo.

Kymmenessä maassa toimiva Nordcloud auttaa yrityksiä vahvistumaan ja tulemaan ketterämmiksi pilvipalveluiden avulla. Helsingissä pääkonttoriaan pitävä IBM:n omistama yhtiö on saanut kansainvälistäkin huomiota kasvustaan. Financial Timesin vertailussa Nordcloud sijoittui nopeimmin kasvavien yritysten joukkoon vuonna 2019 ja viime vuonna Gartner nimesi sen johtavaksi pilvipalvelujen tarjoajaksi Euroopassa.

Kuopion toimipisteen on tarkoitus olla merkittävä osa Nordcloudin toimintaa Suomessa. Tavoitteena on vähintään 20 henkilön tiimi vuoden 2022 lopussa. ”Pidemmällä aikavälillä kasvu tulee jatkumaan, emmekä aseta mitään ylärajaa toimipisteen koolle. Suomitasolla rekrytoimme tänä vuonna noin 100 henkilöä”, Asikainen avaa yhtiön kasvunäkymää.

Alan osaajille on kova kysyntä kaikkialla Suomessa. Siksi Nordcloud panostaa merkittävästi osaajien sitouttamiseen ja kouluttamiseen. Yhtiö on hiljattain lanseerannut uuden Launchpad-ohjelman, joka on suunnattu erityisesti vastavalmistuneille, joilla on alle kahden vuoden työkokemus alalta. Ohjelma on tavoitteellinen yhdistelmä osaamisen kehittämistä, erikoistumista ja käytännön työkokemusta pilviympäristöjen ja sovellusten kehittämiseen keskittyen.

”Puolitoistavuotinen ohjelma tarjoaa ainutlaatuisen urakehitysmahdollisuuden ja samalla kokopäivätyön suoraan opintojen jälkeen. Tarjolla on myös neljä kuukautta kestävä edistyneen tason launchpad-ohjelma kokeneemmille”, Asikainen toteaa. Hän kertoo, että Launchpad-ohjelma avataan myös Kuopiossa.

Nordcloudin Kuopion toimisto sijaitsee KPY Novapoliksessa Microkadun tornin ylimmässä kerroksessa. Toimiston maisemaikkunoista aukeaa näkymät Savilahden kampusalueelle ja Puijolle. ”Aloitimme tilojen kartoituksen syyskuun lopussa ja uusi toimisto Novapoliksessa on nyt valmis vastaanottamaan työntekijöitä”, Asikainen iloitsee.

Yhtiö päätyi Kuopiossa Savilahteen monista syistä. ”Lauchpad-ohjeman kannalta sijainti oppilaitosten lähellä on meille tärkeää. Novapoliksella oli tarjota meille suoraan sopiva tila hyvällä sijainnilla. Novapoliksen oheispalvelut yrityksille ja työntekijöille ovat myös erinomaisella tasolla. On ollut ilo huomata, että yhteistyö on lähtenyt saumattomasti liikkeelle kuopiolaisten kanssa”, Novapoliksen laadukasta asiakaspalvelua kiittelevä Asikainen päättää.

Nordcloud on johtava yritys pilvipalveluiden ja sovelluskehityksen aloilla Euroopassa. Nordcloud on tunnustettu alansa edelläkävijä. Yritys hyödyntää julkisen pilven ratkaisuja tavalla, joka luo asiakkaalle nopeasti voittoa, välittömiä säästöjä ja kestävää arvonkehitystä.

Yrityksellä on kolminkertaiset sertifikaatit, jotka kattavat Microsoft Azuren, Google Cloud Platformin sekä Amazon Web Servicen. Gartner on nimennyt sen johtavaksi pilvipalvelujen tarjoajaksi Euroopassa. Nordcould toimii kymmenessä maassa eri puolilla Eurooppaa ja yrityksellä on yli 1000 työntekijää. Yritys on toteuttanut yli 1000 onnistunutta pilviprojektia sekä keskikokoisille että suurille yrityksille. IBM julkaisi Nordcloudin oston joulukuussa 2020.

Strategian suunnittelusta sovelluksen hallintaan: pidämme huolta asiakkaastamme läpi koko projektin ja varmistamme konkreettiset liiketoiminnan tulokset pilviteknologialla.

www.nordcloud.com