KPY Novapolikselle on valmistumassa Kuopion uusin digitaalinen viestintäkanava Kampusmedia, joka koostuu sarjasta sisä- sekä ulkonäyttöjä. Näytöt sijoittuvat KPY Novapoliksen kiinteistöihin ihmisten keskeisien kulkureittien varrelle, kuten auloihin ja hisseihin. Näyttävimpänä pintana tulee olemaan Microkadun kampuksen seinään asennettava 73m2 digitaalinen ulkonäyttö. Näyttö on tiettävästi suurin koko Savon alueella ja sen näkyvyys yltää pitkälle uudistetulle Savilahdentielle. Kokonaisuuteen kuuluu myös Viestikadun kampuksen pääsisäänkäynnille asennettava 10m2 ulkonäyttö.
”KPY Novapolis on vilkas ammattilaisten ja opiskelijoiden yhteisö kasvavan Savilahden ytimessä. Tiloillamme on noin 15.000 käyttäjää. Heidän lisäkseen Novapoliksessa asioi päivittäin suuri joukko vierailijoita. Haluamme mahdollistaa asiakkaillemme tehokkaan tavan tavoittaa koko ympärillä oleva yhteisö. Kampusmedia tarjoaa uudenlaista näkyvyyttä ja näyttävyyttä laajemminkin koko Savilahteen, sillä ulkotaulujen ohi liikkuu huomattava osa Savilahdessa asioivista”, KPY Novapoliksen kehitys- ja viestintäjohtaja Silja Huhtiniemi kertoo.
Mediateko on tehnyt KPY Novapoliksen kanssa sopimuksen Kampusmedian mediamyynnistä niin kiinteistössä toimiville vuokralaisille kuin muillekin mainostajille. Ulkonäytöt toimittaa kuopiolainen Näyttöpojat Oy. Kampusmedian sisänäytöt on toimittanut Praecom Group.
”Tässä on käytännön esimerkki siitä, kuinka yhteistyöllä saadaan aikaan uutta ja innovatiivista ajattelua. Luodulla toimintamallilla KPY Novapolis sekä sen sidosryhmät saavat loistavan viestintäkanavan ja investoinnille saadaan katetta mediamyyntituottojen kautta. Olemme rakentaneet vastaavia toimintamalleja jo useisiin kohteisiin ympäri Suomea, mutta tämä on tähän mennessä suurin yksittäinen näyttö, jonka teemme yhteistyössä tytäryhtiömme kanssa. Hienoa saada se vielä omaan kotikaupunkiimme”, kommentoi Mediateon toimitusjohtaja Teemu Kontkanen.
Mediamyynti kampusmedian sisänäyttöihin on jo käynnissä. Ulkonäyttöjen osalta asennukset tehdään vielä vuoden 2021 aikana.