Osuuskunta KPY:n ja KPY Novapolis Oy:n uutena talousjohtajana aloittaa 19.8. Jenni Ahava (KTM). Hän siirtyy KPY:lle PwC:lta, jossa hän on työskennellyt yli 13 vuoden ajan.
Nimitys on osa KPY:n strategista uudistumista, josta osuuskunta tiedotti hiljattain. KPY kasvaa tulevaisuuteen erityisesti Novapolis-ympäristöä kehittämällä. Keskiössä ovat moderni työntekijäkokemus, kumppanuudet ja ekosysteemien kehittäminen.
Ahava kertoo tulevansa innolla mukaan KPY-konsernin uudistumiseen. ”On motivoivaa päästä kasvattamaan perinteikästä KPY-konsernia uuteen loistoonsa”, hän iloitsee.
KHT-tilintarkastajana aiemmin työskennellyt Ahava on nähnyt urallaan monia erilaisia organisaatioita ja tehnyt tiivistä yhteistyötä lukuisten alueen yritysten kanssa.
”Laajalla kokemuksellaan Jennillä on paljon annettavaa sekä KPY-konsernille että Novapolis-ympäristölle. Uudistuvan strategian mukaisesti KPY hakee jatkossa erityisesti kasvuyritysten vähemmistöomistuksia. Monipuolinen yritystalouden tuntemus tukee tavoitteitamme, ” Osuuskunta KPY:n ja KPY Novapolis Oy:n toimitusjohtaja Anssi Lehikoinen taustoittaa.
Miika Natunen päättää KPY-uransa
Tehtävänsä jättävä KPY:n nykyinen talousjohtaja Miika Natunen on tehnyt menestyksekkään uran KPY-konsernissa ja ollut keskeisessä roolissa lukuisissa viime vuosien järjestelyissä. ”Miikan panos on ollut merkittävä esimerkiksi KPY Novapoliksen onnistuneessa irtautumisessa Technopoliksesta itsenäiseksi yritykseksi”, Lehikoinen kiittää.
”Strategian uudistuessa tuli luonteva hetki päättää tämä osa uraani ja kääntää katse uusiin mahdollisuuksiin. Erityisen kiinnostavana näen alueellisten, kansainvälistyvien kasvuyritysten talouteen ja rahoitukseen liittyvät tehtävät”, lähes kuusi vuotta konsernissa työskennellyt Natunen pohtii.
Johtoryhmä koossa
Ahava tulee osaksi KPY Novapolis Oy:n johtoryhmää ja vastaa Osuuskunta KPY:n ohella myös Novapoliksen taloudesta.
Nimityksen myötä KPY Novapoliksen uusi johtoryhmä on nyt koossa. Anssi Lehikoisen johtamassa tiimissä myynnistä vastaa Jukka Turunen, kiinteistöliiketoiminnasta Seppo Eronen, taloudesta Jenni Ahava ja liiketoiminnan kehittämisestä, markkinoinnista sekä konsernin viestinnästä Silja Huhtiniemi.
”Merkittävät muutokset on tehty, joten nyt päästään täysillä kiinni liiketoimintaan ja strategian toteuttamiseen”, kaksi viikkoa sitten toimitusjohtajana aloittanut Lehikoinen toteaa.